lauantai 13. heinäkuuta 2013

MESTARIFIILIS :)))

Jos joltain oli vielä mennyt ohi, niin tiedoksi että Chicagossa ollaan STANLEY CUP -MESTAREITA!!

Spoilerivaroitus: Olen tästä erittäin innoissani. :')


Tein Tuukalle kivan pikku kyltin ennen finaalisarjan 5. peliä, en tiedä näkikö mutta tuntui sisäistäneen viestin ;D Jotkut sanoisivat että olen maanpetturi, mutta tälle on myös toinen nimitys: JOUKKUEUSKOLLINEN. Ihan sama vaikka vastajoukkueessa olis 10 suomalaista pelaajaa, Blackhawks vie voiton.


Pelin jälkeen oli ihan uskomaton tunne nähdä toi taululla. Enää 1 voitto :)

Maanantaina 24.6. tiesin jo heti aamusta: Mestaruus oli tulossa. ♥ Koko päivän oli sellainen mukava kutina mahanpohjassa ja itketti iloisesti vähän väliä niin junassa kuin keskellä työpäivää. :)

  
Peliä seurasin haltijakummi Lisan kanssa tuttuun tapaan Palace Grillillä, samassa Blackhawks-teemaisessa ravintolassa jossa tavattiin kauden ensimmäisenä päivänä. Ympyrä sulkeutui niin runollisella tavalla että huh huh. :)

3. erän lopulla oltiin maalin takaa-ajoasemassa, mutta se nyt oli selvää että tasoihin tultaisiin ja vietäisiin peli jatko-ajalle. Tällä joukkueella on tapana tehdä niin. Tasoitusmaali aiheutti hurjan huutomyrskyn. 

Eipä olis kukaan arvannu että vain 17 sekuntia myöhemmin tulis lisää :') Jos reiluja ollaan, niin eihän Tuukka tolle mitään mahtanu. Me vaan ollaan niin parhaita.


Tunnetta ei voi sanoin kuvata. Hetki sitten tappiolla, yhtäkkiä 3-2-johdossa, ja peliä jäljellä 58.3 sekuntia. Sain älynväläyksen laittaa videon pyörimään, ja niinpä mulla on melkein 5 minuutin video todisteena maailman parhaasta hetkestä ja täydellisestä sulamisesta ♥ Itkettiin ja halattiin Lisan kanssa, aivan mahtavaa että pääsin jakamaan sen hetken niin tärkeän ihmisen kanssa :)



STANLEY CUP CHAMPIONS, BABY!!


Andrew Shaw'n (#65) veli (yllä), sisko ja siskon kihlattu seuras peliä samassa paikassa. Huikea sattuma, tosi hienoa että päästiin tollanenkin kokemaan :)

Sitten meillä oli mestaruusjuhlat


Mitä tosta nyt vois sanoa? Oon mä aikasemminkin päässy juhlimaan mestaruutta, mutta tää oli ihan omaa luokkaansa. 2006 HPK toi Pojan kotiin, ja Hämeenlinnan torille kerääntyi noin 10 000 henkeä. Helsingissä 2011 juhlittiin Suomen maailmanmestaruutta, ja ilmeisesti lähemmäs 100 000 ilmestyi paikalle, minä mukaanlukien.

Chicagossa meitä oli reilut 2 miljoonaa. 

Jep.

Se on aika paljon. :) 


Hengasin australialaisen Veran kanssa, joka kotimaastaan huolimatta on kunnon lätkäfani. Tämän kuvan ottoa ennen olimme kiivenneet katulamppuun ottamaan videokuvaa ohi ajaneesta paraatista. :D

Stanley Cup -pokaalin kanssa on sellainen kiva perinne, että sitä jahdataan ympäri kaupunkia ja yritetään päästä koskemaan ja/tai pussaamaan. Tähän mennessä oon vaan nähny noin 10 metrin etäisyydeltä, mutta muuten kyllä koen onnistuneeni... Löysin meinaan itse mestarit. :)


Oli sen verran VIP-bileet että sain odottaa aika kauan sisäänpääsyä, mutta kyllä kannatti! Pokaali oli  jo viety pois, mutta paikalla oli vielä 7 pelaajaa. Kuvassa yläoikealla Marian Hossa ja alavasemmalla Michael Frolik. 

Kotimatkalla taksissa sattui jalkoihin 10 sentin koroilla koko illan seisoskelu, mutta hei - vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa :')

Jos joku vielä muistaa, niin pari kuukautta sitten mainitsin, että vaihtovuosi on ollut niin täydellinen että oli enää yks asia joka siitä vois tehdä unohtumattomamman... Se olis täsä ny :)

We are the Champions.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti